Alennusmyynnit työllistävät yhä useampia

Kuvateksti: 
Alennusmyynnit työllistävät ennen kaikkea myyjiä.

Andalusiassa tehdään tänä vuonna alennusmyyntikaudella 10 prosenttia enemmän työsopimuksia kuin edellisenä vuonna. Arvion mukaan maakunnassa syntyy 14 300 uutta työpaikkaa.

Koko Espanjassa alennusmyynnit työllistävät tänä vuonna 8 prosenttia enemmän työntekijöitä kuin edellisenä vuonna. Alennusmyyntien kysytyimpiä tuotteita ovat parfyymit, kosmetiikka, elektroniikka, lelut ja elintarvikkeet. Työpaikkoja syntyy myös tavaranjakelun, logistiikan, kuljetuksen ja ravintolatoiminnan piirissä.

Alennusmyynneistä odotetaan positiivisia tuloksia. Andalusian yrittäjäliitto CECA:n mukaan jouluajan myynti ei ollut odotusten mukainen pienille ja keskisuurille yrityksille. Asiasta kirjoittaa sanomalehti Sur.