Huumausaineiden käyttö lisääntynyt Málagan provinssissa

Kuvateksti: 
Kokaiinin käyttö on yhä yleisempää.

Huumausaineiden, erityisesti kokaiinin ja kannabiksen käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana Málagan provinssissa. Huumeet kuuluvat nyt yhä useamman ihmisen jokapäiväiseen elämään.

Käytön lisääntymisen katsotaan johtuvan, siitä että niiden käytöstä aiheutuvia riskejä ymmäretään yhä huonommin. Vuonna 2016 huumeiden takia hoidettiin provinssin huumevierotuskeskuksessa 1 135 henkilöä, joilla kokaiinin ja kannabiksen käyttö oli muodostunut ongelmaksi. Kasvua on tapahtunut 54,6 prosenttia viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Asiantuntijoiden muukaan kokaiinin käyttö alkaa vähitellen. Aluksi sitä käytetään viikonloppuisin, ja vähitellen siitä kehittyy vaikea riippuvuus, kun ainetta on käytettävä yhä enemmän. Kokaiini ei ole enää samalla tavalla eliittihuume kuten aiemmin, mutta sen hankkimiseen tarvitaan kuitenkin tiettyä ostovoimaa.

Kannabiksen vuoksi viime vuonna vierotuskeskuksessa hoidettiin 460 henkilöä. Määrä on 142 prosenttia suurempi kuin kymmenen vuotta sitten. Asiasta kirjoittaa sanomalehti Sur.