Työttömyys väheni joulukuussa

Kuvateksti: 
Työtä on löytynyt yhä useammille.

Työttömyys väheni Andalusiassa viime vuonna 57 713 henkilöllä. Maakunnassa oli vuoden lopussa 825 364 työtöntä. Työllisyysluvat ovat parhaat sitten vuoden 2007 joulukuun.

Työttömiä oli viime vuoden lopussa 6,54 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2016 lopussa. Työttömyys väheni Espanjan itsehallintoalueista viime vuonna eniten Andalusiassa. Joulukuussa työttömyys väheni Andalusiassa 3,10 prosentilla marraskuuhun verrattuna.

Työttömyys väheni etenkin palvelualalla ja maataloudessa. Työttömyys väheni kaikissa Andalusian provinsseissa mutta erityisesti Jaénissa. Sen jälkeen tulivat Córdoba, Granada ja Almería.

Koko Espanjassa työttömiä oli viime vuoden lopussa 3,41 miljoonaa. Työttömyys väheni nyt viidentenä peräkkäisenä vuonna. Asiasta kirjoittaa sanomalehti Sur.